Määrittelen tässä luovan toiminnan sellaiseksi, joka aktivoi aisteja, kehittää mielikuvitusta, saa tekijänsä tekemään asioita toisella tavalla kuin aina ennen, tai saa tekijänsä kokeilemaan jotain uutta. Ennen kaikkea toiminta saa tekijänsä antautumaan kokeilun ja leikin tilaan, vapautumaan arjen taakasta ja keskittymään hetkeen miettimättä lopputulosta. Leikki on lapselle yksi tärkeimmistä tavoista kehittyä ja jäsentää maailmaa. Pienet lapset osaavat olla läsnä siinä hetkessä ja he osaavat olla luovia. Me kaikki olemme siis osanneet olla luovia. Aikuisen leikki on luova toiminta. Lopputuloksella, kuten hienolla täytekakulla, voi olla merkitystä, ja se voi tuottaa iloa ja meilihyvää myös muille. Tärkeintä on kuitenkin, että heittäytyy itse prosessiin ja tekemiseen, uppoutuu puuhaansa unohtaen hetkeksi kaikki muut velvoitteet. Meillä on usein liian kiire alkaa tekemään mitään, joka ei lyhentäisi to do listaa, tai sitten vaan ei ole energiaa tehdä mitään ylimääräistä velvotteiden lisäksi. Vaikka ainainen suorittaminen ja tehokkaana oleminen on uuvuttavaa, ei irtipäästäminen kuormittavista asioita ja huolettomuus ole niin helppoa.  Luova tekeminen, mitä ikinä se sitten kenellekin onkaan, on yksi hyvä tapa harjoitella, jos ihan nyt ei näkökulman vaihtamista, niin ainakin ajattelun ravistelemista.  Samalla siinä tulee pakostakin harjoiteltua läsnäoloa, joka sekin kuuluu uhanalaisten taitojen joukkoon. Maailman terveysjärjestön (WHO):n julkaiseman raportti n, mukaan taiteesta voi olla apua  monien sairauksien hoidossa. Luova tekeminen edistää siis terveyttä siinä missä liikuntakin. Aivojen yksipuolisen kuormituksen kannalta on tärkeää, että osaa heittää ”aivot narikkaan” ja tehdä välillä jotain hyödytöntä ja itselle mielihyvää ja elinvoimaa tuottavaa. Montako maailmaa muuttavaa innovaatiota onkaan tullut silloin kun tarkkaavaisuus on suunnattu ihan johonkin muuhun kuin itse ratkaisua vaativaan ongelmaan? Luovuuden virtaan pääseminen antaa mahdollisuuden päästä kosketukseen myös syvemmän itsemme kanssa. Kohtaaminen tapahtuu siellä, missä mieli ei arvostele eikä esitä vaatimuksia. Tämä taas vaatii sen, että kääntää mielelle selkänsä ja sulkee siltä korvansa. Iman harjoitusta se ei ehkä onnistu, mutta ajatuskin moisesta teosta kuulostaa vapauttavalta. Itse pidän sellaisesta luovasta toiminnasta eniten, jossa ei tiedä lopputulosta, eikä lopputuloksella ole väliä vaan prosessilla. Tulee mitä tulee. Parasta mitä voi tapahtua, on yllättyä, että kappas, tulipas hyvä, tai saada jotain oivalluksia prosessin aikana. Ja jos lopputulos on lapsellinen ja naurettava, on siinä tilaisuus opetella ottamaan nämäkin kokemukset vastaan ilman että alkaa kritisoimaan ja soimaamaan itseään. Tuottava ja tehokas toiminta on arvostettua. Jotta hyvään ja tuottavaan tekemiseen päästäisiin, tarvitaan kokeiluja, uusien reittien hakua, omien ajattelumallien ravistelua ja itsestä uusien puolien esiin kaivamista sekä heittäytymistä leikin tilaan. Luova toiminta on oiva työkalu tähän. Se, mikä sitten loppujen lopuksi on tuottavaa ja tehokasta tekemistä, onkin asia erikseen.

Kuormitumme aina jollakin tasolla ollessamme hereillä ja liikkeellä. Kehomme ja mielemme kehittyvät kuormituksen ansiosta, ja elämämme olisi tylsää ilman kuormitusta. Hyvinvointimme kannalta kysymys kuulukin, miten päästää kuormituksesta irti ja miten palautua parhaiten sellaiseen tilaan, missä olemme tasapainossa itsemme ja ympäristömme kanssa. Ensimmäinen askel on  huomata,   mitä kehossamme ja mielessämme tapahtuu  kuormituksen aikana, milloin olemme kuormittuneita. Rankassa liikunnassa kuormitus on helppo huomata sykkeen noustessa, huohotuksen alkaessa, hien tullessa pintaan ja maitohappotasojen kasvaessa lihaksissa. Henkisessä kuormituksessakin on selkeät merkit: ärtyneisyys, keskittymiskyvyn puute, unihäiriöt, itkuherkkyys, ruokahalun puute tai hyvän nälkä. Tavoitteellisesti liikkuva tietää palautumisen merkityksen suorituskyvyn kasvun kannalta. Jokainen tiedostaa myös sen, että oman psyykkisen jaksamisen rajoja ei voi venyttää jatkuvasti. Salakavalaa tässä onkin se, että varsinkin psyykkisen kuormituksen tuntemuksista tulee uusi normaali, ja silti arki rullaa, koska sen on rullattava, kunnes joku asia katkaisee kamelin selän. Jotta ei tarvitse mennä uupumiseen asti, pitää palautumisella ottaa tilaa ja aikaa jo aikaisemmin. Pysähdy siis itsesi ja kehosi äärelle.   Käännä huomiosi ulkomaailmasta sisään, ärsyketulvasta hiljaisuuteen. Osalle tämä on vaikeaa ja ikävääkin ja toisille taas luontaista ja helppoa.  Kannattaa aloittaa sieltä, missä aita on matalin, jotta ei ala vastustelemaan asiaa vielä enemmän. Ei tarvitse alkaa meditoimaan aamuin illoin, harrastamaan intohimoisesti joogaa, ja näin pahentaa omaa stressitilannettaan. Itsetuntemus on avainsana:  mikä palauttaa sinua parhaiten. Tykkäätkö saunoa, olla luonnossa, katsoa elävää tulta tai liikkuvaa vetää, lukea hyvää kirjaa vai tehdä käsitöitä? Matalan aidan ylittämisessä on vaarana mennä ”helppous- ja nopeuskuoppaan”. Jos kokee pääsevänsä somen selailun tai netflixin kautta parhaiten irti oman elämänsä kuonasta, niin voi tehdä kokeilun huomioimalla parantaako kyseinen toiminto esim. yöunia vai tuoko se vielä enemmän levottomuutta elämään.  Näilläkin keinoilla on paikkansa saada huomio johonkin muuhun kuin kuormittavaan asiaan, mutta hetken helpotusta tuovia rentoutumistapoja on hyvä tutkia pitkällä tähtäimellä: rentouttavatko kyseiset toiminnot kehoa ja mieltä? Saatko kuormittaviin asioihin etäisyyttä ja selkeyttä? Tuovatko toiminnot sinulle rauhaa/tyytyväisyyttä/iloa? Elpyykö elämänenergiasi? Yksi palautumisen kompastuskivi on suoritusmoodiin meneminen, mihin on meidän yhteiskunnassamme niin helppo solahtaa. Eli palautumistoiminnasta, olkoon se sitten joogaa tai lenkkeilyä, tulee yksi suoritusvelvoite muiden joukossa. Itsenä potkaiseminen liikkeelle on välillä toki paikallaan, ja ei huvita korttia kannattaa käyttää harkiten. Meillä on kuitenkin vaihtoehtoja. Kysy itseltäsi, mikä nyt rentouttaisi parhaiten, mikä toisi iloa, mistä virkistyisit parhaiten, mitä voisit tehdä, jotta saisit nukuttua paremmin ensi yönä. Palautumista voi lähestyä niin kehon kuin mielenkin kautta. Tehokkainta on, kun ottaa molemmat puolet käyttöön ja löytää itselle oman tavan käsitellä asioita ja rentouttaa kehoa ja mieltä juuri siinä hetkessä. Irtipäästämisen taito  on edellytys elpymiselle. Asioista, huolista ja jännityksistä voi päästää irti sen jälkeen, kun on kohdannut ja käsitellyt ne. Voi ainakin hyväksyä sen hetkisen tilanteensa, jos ei osaa tai pysty päästämää vielä irti. Tai voi hyväksyä, että ei hyväksy sen hetkistä tilannetta, löytää siis kohdan, mistä pääsee alkuun palautumisessa. Ja tässäkin asiassa, niin kuin kaikessa muussakin uuden tavan oppimisessa, on ajan antaminen ja toistot  tärkeässä roolissa. Hyvää ei välttämättä synny hetkessä, vaikka tämä hetki on tärkeää hyvän synnyttämisessä.

Psyykkiseen valmennukseen tulevalla pitää olla tarve tehdä jotain toisin, mitä on aikaisemmin tehnyt. Se, tarvitseeko muutokseen valmentajaa ja kanssakulkijaa, on henkilöstä ja tilanteesta kiinni. Jos tavoite on kirkas, askeleet selvät ja motivaatio kohdillaan sekä tietää pysyvänsä valitsemallaan tiellä, tai ainakin osaa tulla sille takaisin harha-askeleiden jälkeen, niin silloin ei ole valmentajalle tarvetta. Valmentaja on oiva apu silloin kuin esim. *haluaa kirkastaa tavoitettaan tai hakee uutta suuntaa elämässään *haluaa saada lisää jaksamista arkeensa *haluaa oppia olemaan läsnä elämässään *haluaa työstää jännittämistä ja paineensietokykyä *kaipaa apua itsensä motivoimiseen ja johtamiseen *haluaa selkiyttää ajatuksiaan siitä, kuka on ja mitä elämältään haluaa *haluaa työstää vanhoja itseään kuormittavia uskomuksia ja ajatuksia *haluaa käyttää paremmin omaa kapasiteettiään Tarve ja tavoite tulevat valmennettavalta itseltään ja tarvittavan työn tekee valmennettava itse, ihan niin kuin kuntosalillakin. Valmentaja antaa työkaluja halutun tavoitteen selkiyttämiseksi ja saavuttamiseksi sekä kulkee rinnalla toimien peilinä ja tukena. Valmennus ei ole terapiaa, vaan se vaatii voimavaroja ja motivaatioita työstää omaa elämäänsä haluttuun suuntaan. Psyykkinen valmennus on ratkaisukeskeistä ja voimavarakeskeistä, omia vahvuuksia hyödyntävää valmennusta, joka sopii niin urheilioille kuin muillekin omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille. Omassa valmennuksessani keho ja mieli ovat samaa pakettia. Mieli asuu kehossa ja keho kuljettaa mieltä. Helposti jäämme ajatustemme ja tunteidemme vangiksi osaamatta päästää irti, mikä näkyy ja tuntuu kehossa. Kivut ja kehon toimintahäiriöt kuormittavat taas mieltä, joka lisää jännitystä kehossa. Siksi valmennuksissa huomioidaan molemmat, painotus ja tulokulma vain vaihtelee.