Sinergia
hyvinvointivalmennusta
Valmentajana
Sini Lehto
Olen työskennellyt pitkään opetusalalla eri-ikäisten oppijoiden parissa. Opetustyössä paras palkinto on oppijan oivallukset, uuden oppiminen ja innostuminen. Kouluttajana ja valmentajana tavoittelen tätä samaa: oivalluksia, innostumista ja työkalujen antamista haluttuun muutokseen.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja jatkuva oma oppiminen ovat kiinnostukseni kohteita. Liike ja keho veivät ensin mukanaan, ja olenkin pohjakoulutukseni hankkinut liikuntatieteen saralta (LitM). Sivuaineopinnot olen tehnyt tanssipedagogiikassa, draamakasvatuksesta, kasvatustieteissä ja terveystieteissä. Täältä olen jatkanut työkalujen hankkimista mielen ja psyykkeen parissa työskentelyyn (NLP practitioner, Life Coach, mindfulness tunnetaitovalmentaja, psyykkinen valmentaja).
Eri ikäisiltä oppijoilta olen oppinut paljon ihmisen kohtaamisesta. Kaikki me haluamme tulla nähdyksi, kuulluksi hyväksytyksi omana itsenämme. Meissä kaikissa on myös paljon käyttämätöntä kapasiteettiä, joka odottaa oikeaa aikaa ja ympäristöä tulla esille.
Keho ja mieli ovat samaa pakettia. Siksi valmennuksissa omaa hyvinvointia voidaankin lähestyä kummastakin suunnasta tai yhdistellen molempia.
Odotan innolla, että pääsen räätälöimään juuri sinulle/ryhmällesi parhaiten palvelevaa kokonaisuutta!